Contacts

Paasikivi-Seura ry.
Paasikivi-Samfundet rf.
Paasikivi Society

Kruunuvuorenkatu 4 (2 krs.)
FI-00160 Helsinki
FINLAND

tel. +358 50 599 3252
Office hours 10:00-13:00

etunimi.sukunimi(@)
paasikivi-seura.fi

13.1.2004 Seppo Kääriäinen, puolustusministeri: Suomen turvallisuuspoliittinen asemointi, perusasiat ja muutostarpeet

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen
Suomen turvallisuuspoliittinen asemointi, perusasiat ja muutostarpeet
Helsingin Paasikivi-Seurassa 13.1.2004

Arvoisat Paasikiviseuran jäsenet, hyvät naiset ja herrat!

Suomen turvallisuuspoliittinen asema myös ja nimenomaan oman toimintamme ansiosta on vakaampi ja vahvempi kuin ehkä milloinkaan itsenäisyytemme aikana. Euroopan Unionin jäsenyys on osaltaan selkeyttänyt ja vahvistanut asemaamme. Suomella on kaiken kaikkiaan vapaat kädet tehdä omat turvallisuuspoliittiset linjauksensa kansallisten etujen mukaisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Meitä ei ulkoapäin pakoteta mihinkään ratkaisuihin eikä meitä myöskään estetä tekemästä omia valintojamme.

Maamme turvallisuuspoliittisen tulevaisuuden kannalta olennaisinta on se, että elämme lisääntyvän valtioiden välisen keskinäisriippuvuuden maailmassa. Suomi ei uusien turvallisuusuhkienkaan suhteen ole irrallaan muusta maailmasta. Ei-sotilaallisten uhkien ohella on syytä pitää mielessä myös sotilaalliset epävarmuustekijät. Lähiympäristössämme säilyy myös jatkossa kyky sotilaallisen voiman käyttöön. On hallittava sekä perinteiset sotilaalliset uhat että uudet uhat, joiden lähde ei yleensä ole valtiollinen. Turvallisuusympäristömme on muuttunut moniulotteisemmaksi niin turvallisuuden sisällön kuin turvallisuuden kentällä operoivien toimijoidenkin osalta.

Matti Vanhasen hallitusohjelma keväältä 2003 toteaa Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan selkeästi: "Suomi harjoittaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka vahvistaa pohjoisen Euroopan vakautta ja lisää kansainvälistä turvallisuutta. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan maanpuolustukseen, jonka oleellinen osa on yleinen asevelvollisuus". Vilkkaan turvallisuuspoliittisen keskustelun pyörteissä tämä vaalikauden kattava linjaus näyttää monilta unohtuneen.

EU:n uutta perussopimusta tavoittelevissa neuvotteluissa Suomi on ajanut linjaa, joka vahvistaa unionia turvallisuusyhteisönä ja turvaa Suomen intressit. Suomi on johdonmukaisesti pitänyt tärkeänä Euroopan unionin toimintakyvyn ja jäsenmaiden yhteisvastuun vahvistamista myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Olemme neuvottelujen varrella esittäneet muutoksia sopimukseen ja olleet myös rakentamassa kompromisseja, jotka vahvistavat unionin puolustuspoliittista yhteistyötä, mutta eivät ole ristiriidassa hallitusohjelmassa sovitun turvallisuuspoliittisen perusratkaisun kanssa. Olemme korostaneet yhteisyyttä ja varoitelleet uusista jakolinjoista. Olemme pyrkineet pitämään huolta myös siitä, ettei neuvotteluilla heikennetä transatlanttista yhteyttä. Niinikään olemme hakeneet myös ymmärrystä ja tukea omille tavoitteillemme siinä kohtuullisesti onnistuen.

* * *

Eduskunta asetti vuoden 2001 selontekoa käsitellessään muutamia selkeitä ehtoja vuoden 2004 selonteon lähtökohdiksi. Se edellytti, että Suomen puolustusratkaisu nojaa jatkossakin koko maan puolustamiseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen puolustukseen. Nämä periaatteet on todettu aikojen saatossa niin vahvoiksi, että eduskunta arvioi tuolloin 2001 näiden kulmakivien kestävän tuivertavissakin muutosoloissa. Niitä tulee toki koko ajan kehittää ja ajanmukaistaa, mutta niistä luopumiselle en näe perusteita.

Turvallisuuspoliittista keskustelua hallitsee tällä hetkellä kysymys liittoutumattomuudesta ja liittoutumisesta. Suomen luonnollisiksi päävaihtoehdoiksi ovat muodostuneet joko sotilaalliseen liittoutumattomuuteen nojaavan linjan jatkuminen tai Nato-jäsenyys.

Liittoutumattomuuspolitiikan on seurattava aikaansa, sopeuduttava. Se tarkoittaa esimerkiksi EU:n ja Naton sisäisen kehityksen, EU:n ja Naton suhteiden sekä Venäjän ja Naton suhdekehityksen silmälläpitoa. Kyse ei ole sen kummemmasta. Erityisesti Euroopan unionin laajentuminen ja yhteistyön syveneminen sekä turvallisuusrakenteiden nopea kehittyminen luovat jatkuvan tarpeen arvioida Suomen asemaa, vaikutusmahdollisuuksia ja toimintavaihtoehtoja.

Suomen nykylinja on pragmaattinen ja koostuu tietyistä samaan suuntaan vetävistä toiminta-ajatuksista. Aktiivinen osallistuminen EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, sotilaallinen liittoutumattomuus yhdistettynä yleiseen asevelvollisuuteen ja modernisoituun alueelliseen puolustukseen, realistinen, myös siviilikriisinhallinnan vahvasti huomioon ottava rauhanturvatoiminta ja omaehtoinen kahdenkeskinen yhteistyö naapurimaiden sekä Yhdysvaltojen kanssa ovat muodostaneet hyvin toimivan ja eteenpäin katsovan linjan.

Onko turvallisuusympäristömme tulevaisuus sellainen, että myös poliittinen linja täytyisi muuttaa? Muutoksen vaatijoilla on tässä suhteessa harteillaan todistustaakka, joka edellyttää muutostarpeiden pitäviä perusteluja. Perusteluiksi eivät riitä pelkkien ympäristötekijöiden, kuten Naton ja Venäjän laajenevan yhteistyön sekä Baltian maiden Nato- ja EU-jäsenyyksien toteaminen.

Ympäristön muutos on toki ollut nopeaa ja merkittävää. Sen lisäksi meidän pitää tarkkaan ja ennakkoluulottomasti selvittää, mitä jäsenyys sotilasliitossa meille antaisi ja mitä se meiltä vaatisi. Mitkä olisivat jäsenyyden kansantaloudelliset seuraukset; mitä se merkitsisi nykyisen maanpuolustusjärjestelmämme kannalta? Mm. näihin kysymyksiin tarvitaan vastauksia ja arvioita.

Olipa turvallisuus- ja puolustuspoliittinen perusvalintamme tulevaisuudessa mikä tahansa, kansallisen puolustuksen riittävästä ja uskottavasta suorituskyvystä ei pidä eikä voi tinkiä. Kerran mahdollisesti menetetyn kyvyn palauttaminen tuskin on mahdollista ainakaan edullisesti ja lyhyessä ajassa. Kuten presidentti Halonen vastikään totesi, Suomen puolustus on aina ensi sijassa omalla vastuullamme riippumatta siitä, olemmeko liittokunnan jäseniä tai emme. Historiasta voi oppia sen, että tulevaisuus on täynnä muutoksia ja yllätyksiä - myös sellaisia, joita emme toivo.

* * *

Selonteon on määrä linjata maamme turvallisuuden kehittämistä aina vuoteen 2012 saakka. Siinä tarkastellaan hyvinkin laajasti kokonaisturvallisuuteemme vaikuttavia uhkatekijöitä sekä kaikkien turvallisuuden tuottamiseen osallistuvien viranomaistahojen rooleja, vastuita ja keskinäistä yhteistoimintaa.

Kansainvälisen puolustuspoliittisen yhteistyön ja kriisinhallintaan osallistumisen merkitys kansallisen puolustuksen rinnalla lisääntyy. Tätä edellyttävät jo kannaltamme hyväksyttävissä olevat EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehityssuunnat, kuten Petersbergin tehtävien laajentaminen, solidaarisuuslauseke sekä yhteinen voimavara-, tutkimus- ja puolustusmateriaalivirasto.

Joulun alla käytiin kiihkeää vuoropuhelua jäsenmaiden kesken siitä, millainen artiklamuotoilu tyydyttäisi sekä unionin sotilaallisesti jo liittoutuneita että liittoutumattomia jäsenmaita. Kaikkia tyydyttävä kompromissiratkaisu saatiinkin joulukuussa aikaan. Artiklaluonnos voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa todetaan jäsenmaiden keskinäinen solidaarisuus hyökkäyksen kohteeksi joutuneen unionimaan auttamisessa. Artiklan toisessa osassa viitataan liittoutumattomien maiden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen linjan erityisluonteeseen. Kolmannessa osassa todetaan, ettei Euroopan unionin turvatakuuartikla vaikuta unionin sotilaallisesti liittoutuneiden maiden NATO-sitoumuksiin.

Saavutettu kompromissi on kohtuullinen ja vahvistaa unionin keskinäistä solidaarisuutta. Se velvoittaa poliittisesti jäsenmaita, mutta samalla sen joustavuus antaa niille vapaat kädet toimia harkitsemillaan keinoilla.

Hyvät kuulijat!

Puolustusvoimien kehittämisessä keskitytään sotilaallisen maanpuolustuksen ydintoimintoihin. Tukitoimintoja luovutetaan strategisille kumppaneille. Samalla puolustusvoimien rooli yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa, strategisten kohteiden suojaamisessa sekä uudenlaisten turvallisuusuhkien torjunnassa kasvaa ja turvallisuusviranomaisten välisen yhteistyön merkitys lisääntyy. Tämä velvoite on kirjattu valtioneuvoston marraskuiseen periaatepäätökseen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiasta. Uusien valmiuksien kehittämisen tulee silti ensi sijassa palvella puolustusvoimien suorituskykyä nykyaikaisten sotilaallisten uhkien torjunnassa.

Otetaan esimerkki. Puolustushallinto tarvitsee teknistyvässä maailmassa yhä enemmän pitkälle koulutettuja ammattimiehiä eri asejärjestelmien osaajiksi. Viime vuosikymmenen lopulla käynnistetty sopimussotilasjärjestelmä on luotu juuri tähän kansallisen puolustuksen tarpeeseen. Sopimussotilaana voi työskennellä puoli vuotta tai vuoden varusmiespalveluksen jälkeen. Sopimussotilaat työskentelevät määräaikaisessa virkasuhteessa. Suurin osa sopimussotilaista toimii kouluttajina, mutta lisäksi heitä työskentelee taisteluvälinealalla, asejärjestelmien parissa sekä apumekaanikkoina tai valmiustehtävissä. Korostan, että sopimussotilasjärjestelmä palvelee kotimaan puolustusta, eikä sopimussotilaita ole suunniteltu ulkomaan tehtäviin, vaikka joissakin ajankohtaisohjelmissa on näinkin vihjailtu.

Puolustusvoimien sodan ajan kokonaisvahvuuden pienentämistä jatketaan tavoitteena 350 000 sotilaan taso vuonna 2008. Samalla puolustusvoimien suorituskyky pyritään turvaamaan pitkäjänteisillä, riittävän resursoinnin mahdollistamilla henkilöstö- ja materiaalipoliittisilla ohjelmilla. Materiaalihankintoihin pyritään kohdentamaan noin kolmannes vuotuisista puolustusmäärärahoista. Määrän sijasta keskitytään entistä enemmän laatuun.

Uudessa selonteossa otetaan kantaa puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmän kehittämiseen sekä keskushallinnon alueellistamiseen vuoteen 2008 mennessä. Perustavoitteena on puolustusvoimien toimintamenojen kasvun pysäyttäminen ja johtoportaiden määrän sopeuttaminen puolustusvoimien rauhan ja sodan ajan kokonaisvahvuuksiin.

Jokaisessa maakunnassa tulee olla sotilaallista ja maanpuolustuksellista elementtiä näkyvillä. Tyhjiöitä ei hyväksytä. Niinikään kantaa otetaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen hallinnonalalla laaditun selvitys- ja tutkimustyön pohjalta. Vapaaehtoista maanpuolustusta käytetään entistä enemmän hyväksi alueellista puolustusta järjestettäessä ja ihmisten arkiturvallisuutta vahvistettaessa. Samalla taataan yleisen asevelvollisuuden rinnalle lisäväylä kansalaisten korkean maanpuolustustahdon säilyttämiselle ja konkretisoitumiselle käytännön tasolla.

Jalkaväkimiinakysymyksen osalta selonteko sisältää hallituksen kannan Ottawan sopimukseen liittymisestä. Näyttää siltä, ettei jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen ole taloudellisesti järkevää, eikä nykyisellä määrärahojen tasolla mahdollistakaan. Alueellisen puolustuksen uskottavuudesta ei pidä tinkiä.

* * *

Puolustusvoimia kehitetään valtaosaltaan oman maamme puolustamiseksi. Myös kansainvälinen toiminta viritetään palvelemaan kansallisen puolustuskyvyn parantamista. Korostettakoon vielä sitä, että turvallisuusratkaisujen täytyy saada vaivattomasti kansan laajan enemmistön tuki ja kannatus. Konsensusta kannattaa tavoitella.