Contacts

Paasikivi-Seura ry.
Paasikivi-Samfundet rf.
Paasikivi Society

Kruunuvuorenkatu 4 (2 krs.)
FI-00160 Helsinki
FINLAND

tel. +358 50 599 3252
Office hours 10:00-13:00

etunimi.sukunimi(@)
paasikivi-seura.fi

5.6.2006 Eero Heinäluoma, SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri: Suomen linja

Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Paasikivi-Seurassa 5.6.2006

Suomen linja

Hyvät kuulijat

Suomessa käydään tänään poikkeuksellisen vilkasta turvallisuuspoliittista keskustelua. Hyvä niin, sillä tämä keskustelu kertoo osaltaan myös siitä, että asemamme on vahva ja meillä on käytettävissämme myös linjallemme vaihtoehtoja - toisin kuin usein historiassamme on ollut.

Kylmän sodan aikaan Suomen harjoittamaa puolueettomuuspolitiikkaa luonnehdittiin usein "Paasikiven-Kekkosen linjaksi". Presidentin vaihduttua, presidentti Koiviston alkuaikoina, syntyi keskustelua tämän luonnehdinnan muuttamisesta. Pääministerinä toiminut Kalevi Sorsa totesi tuolloin osuvimman luonnehdinnan Suomen ulkopolitiikasta olevan "Suomen linja". Sorsa oli oikeassa: Suomen turvallisuuspolitiikan linjaa ei voida kiteyttää ajasta ikuisuuteen samoihin määritelmiin - linja elää ajassa.

Suomen harjoittaman ulko- ja turvallisuuspolitiikan kestävät lähtökohdat ovat Suomen ja suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen. Globalisoituvassa maailmassa tämä tarkoittaa samalla vastuun kantamisesta laajemmissakin puitteissa, niin turvallisuudesta kuin hyvinvoinnista.

Suomen turvallisuuspoliittinen asema on viime vuosikymmenen aikana merkittävästi vahvistunut. Eniten tähän muutokseen ovat vaikuttaneet kylmän sodan päättyminen ja Suomen jäsenyys Euroopan unionissa.

Euroopan unioni on tänään Suomen ulkopolitiikan ensisijainen viitekehys, päätöksentekofoorumi ja väline. Lähes kaikki keskeiset ulkopoliittiset päätökset tapahtuvat unionin luoman viitekehyksen puitteissa ja unionin toiminta muodostaa pääosan Suomen ulkoisesta aktiviteetista. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kahdenvälinen toiminta tai muut keskeiset kansainväliset toimijat kuten YK tai ETYJ olisivat menettäneet merkityksensä. Kahdenvälinen toiminta on säilynyt ja sen tulee säilyä erityisen merkittävänä keskeisimmillä suunnilla kuten suhteissamme lähinaapureihin, pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjään.

Vaikka Euroopan unioninkin piirissä toimintamme keskittyy kannaltamme keskeisiin kysymyksiin, on jäsenyys ja uusien turvallisuusuhkien globaali luonne johtanut toiminta-alueemme laajentumiseen. Suomi osallistuu tänään kriisinhallintaan Balkanilla, Afganistanissa, Kashmirissa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Sudanissa ja Kongossa.

Neuvostoliiton hajoaminen ja Venäjän jälleensynty oli mullistus niin Euroopalle, Aasialle kuin koko maailmalle. Kommunistihallitusten kaatuminen Itä- ja Keski-Euroopassa mahdollisti kansanvallan, oikeusvaltion ja markkinatalouden leviämisen lähes koko Eurooppaan. Euroopan unionin ja Naton laajentuminen lisäsi maanosamme vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Syvenevä eurooppalainen integraatio, Euron ja Schengen-järjestelmän käyttöönotto vahvistivat tätä kehitystä.

Maanosamme integraatiokehitys on nyt vaikeiden päätösten edessä. Unionin perustuslakisopimus on törmännyt kahden jäsenmaan kielteisiin, kansanäänestyksiin perustuviin, päätöksiin. Unionin jatkolaajentuminen on monessa maassa asetettu kyseenalaiseksi. Euroalue laajenee odotettua hitaammin ja Schengenin suhteen näyttää olevan samantapaisia ongelmia.

Suomen kannalta Euroopan integraation syveneminen ja laajentuminen on myönteistä. Näiden kahden prosessin yhtäaikainen edistäminen on vaikeaa, mutta Suomen tulee silti tehdä työtä yhteistyön syventämiseksi, emmekä me saa olla se maa, joka sulkee unionin oven uusilta jäsenhalukkailta. Unionin oven tulee olla auki kaikille eurooppalaisille valtioille, jotka täyttävät jäsenyyden ehdot. Monissa tapauksissa, kuten Balkanilla näköala jäsenyyteen on se tekijä, joka ylläpitää sitoutumista eurooppalaisiin arvoihin ja yhteiskuntien modernisointiin. Näin voimme tehokkaimmin lisätä turvallisuutta ja hyvinvointia koko Euroopan mittapuussa.

Unionia koskevat vaikeudet ovat kuitenkin tilapäisiä ja ne tullaan ylittämään. Tästä pitää huolta se tosiasia, että Eurooppa menestyy vain yhdistyneenä ja yhteistyön kautta.

Neuvostoliiton hajoaminen merkitsi samalla Yhdysvaltojen aseman korostumista. Tätä muutosta korosti Yhdysvaltojen pitkään 1990-luvulla jatkunut vahva talouskasvu. Vahvan taloutensa turvin maa panosti merkittävästi asevoimiensa kehittämiseen. Yhdysvaltojen puolustusmenot ovat suuremmat kuin muiden suurvaltojen yhteensä. Yhdysvalloista muodostui siten viime vuosikymmenellä ylivertainen toimija globaalitasolla. Sen merkitys Euroopalle korostui Balkanin sisällissotien ja Naton laajentumisen kautta. On siksi ensiarvoisen tärkeää, että transatlanttinen yhteistyö on mahdollisimman hyvä ja että Yhdysvaltojen turvallisuuspoliittinen mielenkiinto Eurooppaan säilyy.

Presidentti Bushin ensimmäisellä kaudella Irakin sota, Kioton ilmastosopimus ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) perustaminen aiheuttivat kaikki kitkaa Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteisiin. Näiden ongelmien yli on nyt päästy. Euroopan maat ja unioni ovat panostaneet Irakin jälleenrakennukseen, rikostuomioistuinta on voitu käyttää Sudanin kriisin selvittelyssä ja ilmastomuutoksesta on saatu aikaan ongelman tunnustava vuoropuhelu. Monen muun kriisin, kuten esimerkiksi Iranin ydinohjelmaa koskevan kriisin hoidossa on EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyö ollut varsin saumatonta.

Suomelle tiivis transatlanttinen suhde on ensiarvoisen tärkeä. Olemme vaalineet tätä suhdetta niin suoraan kahdenvälisesti kuin Euroopan unioninkin kautta. Transatlanttinen yhteistyö tulee olemaan yksi Suomen painopiste tulevan EU-puheenjohtajuuskau-temme aikana.

Hyvät kuulijat

Puheenjohtajuuskaudellamme tulemme kiinnittämään erityistä huomiota myös unionin ja Venäjän väliseen suhteeseen. Unionilla on Venäjän kohdalla kaksi erityisen merkittävää kysymystä edessään: nykyisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen (PCA) korvaaminen uudella sopimusjärjestelyllä ja Pohjoisen ulottuvuuden jatko.

Unionin ja Venäjän välinen kumppanuussopimus (PCA) umpeutuu ensi vuonna. Sopimus jatkuu sen jälkeen aina vuoden kerrallaan, ellei jompikumpi osapuoli sano sitä irti. Olisi kuitenkin epätyydyttävä tilanne rakentaa unionin suhde Venäjään näin lyhytkestoiselle poikkeusjärjestelylle. Lisäksi on syytä todeta, että PCA-sopimus ei enää viime vuosina ole toiminut tarkoitetulla tavalla. Sopimusjärjestelyyn kuuluvat yhteistyöelimet eivät juuri ole kokoontuneet ja varsin suuri osa sopimuksen tavoitteista on edelleen saavuttamatta. Unioni ja Venäjä ovat itse asiassa jo vuosi sitten Pietarissa sopineet uudesta yhteistyöperustasta, jota kutsutaan "neljäksi avaruudeksi". Avaruudet koskevat yhteistyötä talouden, turvallisuuden, opetuksen ja kulttuurin ym. aloilla.

Nämä "avaruudet" tulisi nyt sitoa uuteen sopimusjärjestelyyn. Samalla uuden sopimuksen tulisi paremmin kuvastaa unionin pyrkimyksiä ja halua yhteistyöhön Venäjän kanssa ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämisessä, joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä ja terrorismin vastaisessa taistelussa. Uuden järjestelyn lähtökohtana tulisi olla Venäjän jäsenyys maailman kauppajärjestössä, WTO:ssa. Tämä mahdollistaisi samalla vapaakauppa-aluetta koskevien keskustelujen aloittamisen EU:n ja Venäjän välillä.

Valitettavasti, ja EU:sta riippumattomista syistä, Venäjän jäsenyys WTO:ssa ei näytä toteutuvan vielä tänä vuonna. Unionin tavoitteena tulisi kuitenkin olla, etä Venäjän kanssa sovitaan Suomen puheenjohtajuuskaudella uutta sopimusjärjestelyä koskevien neuvottelujen aloittamisesta.

Pohjoisen ulottuvuuden nykyinen toimintaohjelma umpeutuu tänä vuonna. Suomen tavoitteena on ollut nykyisen Pohjoisen ulottuvuuden korvaaminen uudella, aidolla kumppanuudella, jossa EU, Venäjä, Norja ja Islanti olisivat tasaveroisina mukana. Yhdysvallat ja Kanada osallistuisivat tarkkailijoina. Tätä muutosta koskevat valmistelut ja neuvottelut ovat edenneet hyvin ja tavoitteena on uuden järjestelyn käyttöönotto ensi syksynä Helsingissä järjestettävän EU:n ja Venäjän välisen huippukokouksen yhteydessä.

Uudistetussa Pohjoisessa ulottuvuudessa toiminnan painopiste olisi ns. kumppanuuksissa, joita nyt on toiminnassa jo kaksi: ympäristöä sekä sosiaali- ja terveyskysymyksiä koskevat. Näistä varsinkin ensin mainittu on toiminut hyvin ja saavuttanut jo merkittäviä tuloksia kuten Pietarin uuden jätevedenpuhdistuslaitoksen valmistuminen viime syksynä. Mahdollisten uusien kumppanuuksien joukossa Suomi on kiinnittänyt erityistä huomiota logistiikkaa, siis kuljetuksia ja kommunikaatiota, koskevaan mahdolliseen uuteen kumppanuuteen. Energiakysymysten merkitys on viime kuukausina voimakkaasti korostunut kansainvälisessä yhteistyössä ja meillä olisikin kaikki perusteet nostaa energiayhteistyö yhdeksi pohjoisen ulottuvuuden painopistealueeksi. Näin toimien koko pohjoisen ulottuvuuden ohjelma saisi lisää painoarvoa.

Yhteistyössään Venäjän kanssa ei Suomi eikä unionikaan voi olla kiinnittämättä huomiota Venäjän sisäiseen kehitykseen, ihmisoikeuskysymyksiin, demokratian toteutumiseen ja laillisuuskysymyksiin. Venäjän keskeisin ongelma on tilanne Tshetsheniassa. Vaikkakin siellä on havaittavissa myönteistäkin kehitystä, on tilanne ihmisoikeuksien kannalta edelleen kriittinen. Myös koko Venäjän mittapuussa ovat monet kansalaisjärjestöihin, kansalaisaktivisteihin, tiedotusvälineisiin tai oikeuslaitoksen toimintaan liittyneet tapahtumat aiheuttaneet huolta. Venäjän muutosta on kuitenkin tarkasteltava pitkässä perspektiivissä ja tästä syystä ei tulisi vielä vetää mitään lopullisia päätöksiä kehityksen suunnasta. Kyse ei ole paluusta Neuvostoliittoon, vaikkakin jokin yksittäinen ilmiö voi antaa sen kuvan.

Suomen ja Venäjän kahdenväliset suhteet ovat erinomaisessa kunnossa, mistä osoituksena on esimerkiksi Tasavallan presidentin ja presidentti Putinin tapaaminen ensi viikolla Pietarissa. Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani ja kaupan kasvu jatkuu edelleen vahvana. Yhteistyö kehittyy myönteisesti myös monella muulla alalla ja suomalaisyritysten investointihalut Venäjälle ovat merkittävästi kasvaneet.

Suomen ja Venäjän kaupan vahva kasvu, niin tuonnin kuin viennin osalta, perustuu suureksi osaksi korkeisiin energiahintoihin. Energiasta on samalla tullut yhä keskeisempi osa Venäjän ulkopolitiikkaa. Koko Euroopan unionin osalta olisikin ensiarvoisen tärkeää luoda suurempaa avoimutta ja ennustettavuutta energia-alan yhteistyöhön. Tässä mielessä tuemme voimakkaasti Komission pyrkimyksiä rakentaa tiiviimpi energiavuoropuhelu Venäjän kanssa.

Energiaturvallisuus on myös keskeinen aihe ensi kuun G-8 huippukokouksessa Pietarissa. Suomen pääministeri osallistuu kokoukseen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan ominaisuudessa. Tähän aiheeseen tulee eittämättä kohdistumaan vahva mielenkiinto koko puheenjohtajuuskautemme ajan.

Arvoisat kuulijat

Samalla kun lähiympäristömme on tullut vakaammaksi ja turvallisemmaksi, on uudentyyppisten uhkien vaikutus lisääntynyt. Perinteisten sotien tilalle on tullut hajoavat valtiot, pakolaisvirrat, ilmaston muutos, tarttuvat taudit ja terrorismi. Näiden uusien uhkien vaikutuksesta kriisinhallinnan olemus on muuttunut. Ei-sotilaalliset keinot ovat tulleet sotilaallisten rinnalle ja kriisienhallinta nähdään enenevässä määrin jatkumona, johon kuuluu kriisien ennaltaehkäisy, itse tilanteeseen puuttuminen, vakauttaminen ja jälleenrakennus. Kriisien hallinta edellyttää aina siviilipanostusta, usein myös sotilaallista puuttumista tapahtumien kulkuun. Sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan kulkiessa käsi kädessä tämä asettaa uusia vaatimuksia toiminnan yhteensovittamiselle ja johtamiselle.

Euroopan turvallisuustilanteen muuttuessa olennaisesti paremmaksi ja perinteisen sodan todennäköisyyden edelleen vähetessä ei tämä voi olla vaikuttamatta maanpuolustuksen olemukseen ja tehtäviin. Keski-Euroopassa maanpuolustuksella tarkoitetaankin usein sotilaallista kriisinhallintaa.

Myös meillä käsitykset puolustusvoimien tehtävistä kehittyvät. Kansainväliseen kriisinhallintaan liittyvät tehtävät tulevat edelleen korostumaan ja se edellyttää myös voimavarapäätöksiä. Puolustusvoimien tehtävissä tapahtuvat muutokset ja toisaalta mahdollisuus luoda sotilaallista huippusuorituskykyä antavat osaltaan mahdollisuuden edelleen vähentää liikekannallepanomääriä. Ilmeisestikin jatkossa pärjätään nykyistä 350 000 henkeä pienemmällä joukolla. Tässäkin tapauksessa tarvitsemme jatkossakin yleistä asevelvollisuutta. Se tulee myös lähivuosina toimimaan puolustuslinjaustemme runkona, joka antaa myös mahdollisuuden lähtökohtaisesti koko maan puolustamiseen.

Kriisinhallinnan merkityksen kasvaessa tulisi tämän heijastua myös puolustusbudjettiin. Kansainvälistä toimintaa ei tulisi enää nähdä erillisenä vaan osana puolustusvoimien ydintehtävää.

Hyvät kuulijat

Turvallisuuspoliittisen keskustelumme valtavirta on koskenut mahdollista NATO-jäsenyyttä. Tämä siitä huolimatta, että turvallisuuslinjassamme dynaamisin, eniten muuttuvin osa on ollut eurooppalainen turvallisuus- ja puolustusyhteistyö.

Eurooppalaisen puolustus- ja turvallisuusyhteistyön kehittyminen on osaltaan vahvistanut meidän turvallisuuspoliittista asemaamme. Turvallisuustakuulause on myös meille tärkeä emmekä sen tulkinnassa tarvitse mitään ylimääräisiä varaumia.

Sama koskee solidaarisuutta mahdollisten terrorihyökkäysten kohdistuessa Unionin jäsenmaihin.

EU:n nopean toiminnan joukkojen perustaminen ja Suomen osallistuminen niihin on myös oman turvallisuutemme kannalta tärkeä linjaus. Suomi on jo tähän mennessä ollut mukana lähes kaikissa unionin yhteisissä operaatioissa. Suomi on mukana kahdessa erillisessä taisteluosastossa, "pohjoismaisessa" ja "saksalais-hollantilaisessa". Näiden osastojen päivystysvuorot osuvat ensi ja sitä seuraavalle vuodelle. Kolmaskin päivystysvuoro häämöttää jo Suomelle ensi vuosikymmenen alussa.

(Nimitys "taisteluosastohan" ei ole tarkoitettu kuvaamaan osaston toiminnan luonnetta, vaan sen kokoa, noin 1500 sotilasta. Eli joukko on prikaatia pienempi ja pataljoonaa suurempi.)

Puolustusmateriaaliviraston perustaminen kertoo tavoitteesta tiivistää jäsenmaiden sotilaallista ja kriisinhallintaan liittyvää yhteistyötä. Unionin puitteissa tapahtuu tänään merkittävää yhteistyötä asehankintojen, puolustusteollisuuden ja uusien sotilaallisten kykyjen kehittämisessä. Yhteistyön kohteena ovat mm. joukkojenkuljetusten ja ilmapuolustuksen uudet ratkaisut. Oman puolustustarviketeollisuutemme asema vahvistuu osaltaan ja saamme paremmat mahdollisuudet osallistua mm. teknologiseen yhteistyöhön.

Sotilaallisen kriisinhallinnan uudet välineet, erityisesti nopean toiminnan joukot ja puolustustarvikeyhteistyö korostavat unionin ja Naton välisen yhteistyön tarpeellisuutta. Kummallakin taholla tehdään jossain määrin samoja asioita. Myös Natossa on luotu omat nopean toiminnan joukot, Nato Response Force, jotka tulevat täyteen toimintavalmiuteen ensi lokakuussa. Sotilasliittoon kuuluvien EU-maiden kohdalla nämä kummatkin nopean toiminnan joukot ovat itse asiassa useimmiten samoja sotilasosastoja.

Unionin ja Naton väliselle yhteistyölle on luotu muodolliset kehykset, ns. "Berlin+ järjestelyn" kautta, mutta yhteistyö ei vielä toimi täysin kitkattomasti. Turkin asenteesta johtuen Kypros ja Malta eivät ole voineet tähän yhteistyöhön osallistua. Toisaalta unionin puitteissa korostetaan joskus liikaakin sisäistä koordinaatiota ja "yhdellä äänellä puhumista" myös suhteessa Natoon. Usein on käynyt niin, että asiat luistavat hyvin kentällä mutta Brysselissä instituutioiden välinen yhteys kangertelee.

Näiden ongelmien ytimessä on tietty EU:n ja Naton välinen kilpailutilanne. Unioni kasvattaa profiiliaan myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja Nato etsii itselleen uutta roolia perinteisen aluepuolustuksen ulkopuolelta. Sotilaallisten toimien lisäksi Nato on osoittanut kasvavaa mielenkiintoa myös siviilisektorin toimiin. Yhteistyön tiivistäminen edellyttäisi uusia avauksia, mutta Suomen on vaikea ottaa tässä asiassa aktiivista roolia, koska emme ole liittokunnan jäsen. On kuitenkin täysin selvää, että Eurooppaan ei tule rakentaa päällekkäisiä järjestelmiä vaan ratkaisujen on löydyttävä järkevän työnjaon kautta.

Arvoisat kuulijat

Suomen Nato-jäsenyys nousee varmaankin ensi vaaleissa jälleen näkyvästi esille. Tämä siitäkin huolimatta, että vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjaus on edelleen täysin pätevä ja etujemme mukainen. Linjauksen ydinkohtia ovat vakautta luova ulkopolitiikka, uskottava puolustus, täysipainoinen osallistuminen eurooppalaiseen yhteistyöhön ja kriisinhallintaan sekä mahdollisuus hakea sotilasliiton jäsenyyttä.

Turvallisuusympäristömme muutoksia tulisi tarkastella seuraavassa selonteossa, joka annettaneen eduskunnalle vuonna 2008. Varsinaisen selonteon laatimistyötä valmistelemaan on perusteltua asettaa samantapainen parlamentaarinen seurantaryhmä kuin viimeksi. Olen iloinen siitä, että aikaisempi ehdotukseni jatkaa seurantaryhmien perinnettä on saanut laajaa vastakaikua.

Suomi on ollut mukana Naton rauhankumppanuustyössä sen alusta alkaen. Yhteistyö on osoittautunut hyödylliseksi ja olemmehan edelleen mukana kahdessa Naton merkittävimmistä kriisinhallintaoperaatiossa Kosovossa ja Afganistanissa. Kumppanuuden olemus on kuitenkin liittokunnan laajentumisen myötä muuttunut ja kumppanijoukosta on tullut varsin eriseurainen. Mukana on EU-maiden ja Sveitsin lisäksi mm. Balkanin maita sekä Etelä-Kaukasuksen ja Keski-Aasian maita. Näillä mailla on hyvin erilaiset odotukset yhteistyön suhteen ja erilaiset mahdollisuudet tuottaa turvallisuutta.

On näin ollen luonnollista ja Suomen edun mukaista, jos tämä yhteistyö eriytyy sillä tavoin, että kehittyneet kumppanit saavat paremman mahdollisuuden osallistua yhteisen kriisinhallinnan suunnitteluun ja tulevat paremmin osalliseksi operaatioita koskevista tietovirroista. Tätä koskevia aloitteita on tehty liittokunnan puitteissa mutta kumppaneille tarjottavaa yhtenäistä ehdotusta ei vielä ole.

Uudentyyppinen laajennettu kumppanuus ei toteutuessaan lisää Suomen tarvetta liittyä Natoon, eikä se myöskään sitä vähennä. Jäsenyyttä ei myöskään voi perustella sen vaikutuksilla puolustusbudjettiin, koska vaikutukset suuntaan tai toiseen olisivat pienet. Liittokunnan ulkopuolelle jäämistä ei edes voi perustella Venäjän reaktioilla, eikä jäsenyyttä voi perustella Venäjän uhalla.

Venäjällä on muodollisesti katsottuna tänään tiiviimpi yhteistyö Naton kanssa kuin Suomella. Natolla taasen ei ole kassakaapissaan suunnitelmaa, jossa varauduttaisiin suurhyökkäykseen idästä.

Nato-jäsenyyttä tulee tarkastella ennen muuta Suomen turvallisuuden kannalta, ottaen huomioon turvallisuusympäristömme tila, Naton muutoksen suunta ja EU-yhteistyön kehittyminen. Natoon liittymisen ydin on sen mukanaan tuomat osallistumista koskevat velvoitteet ja oikeudet odottaa apua. Perusteiltaan Nato-jäsenyys on yksinkertainen: jäsenyys on kannatettava, jos sitä kautta Suomen ja suomalaisten turvallisuus vahvistuu. Toisaalta jos jäsenyydestä ei tule merkittävää turvallisuusetua, on perusteltua jatkaa nykyistä käytännönläheistä yhteistoimintalinjaa, joka pitää jäsenyyden halutessamme mahdollisena, ja joka täyttää myös kriisinhallintaan liittyvät kansalaiset velvoitteemme.

Kaikissa tilanteissa on merkitystä sillä, että kansalaiset tukevat valittua turvallisuuspolitiikan peruslinjaa. Näin on tällä hetkellä, ja se antaa valtiojohdon politiikalle ja toiminnalle uskottavuutta myös ulkomaiden silmissä. Osallistuminen EU:n sisällä kehittyvään puolustus- ja turvallisuusyhteistyöhön on tullut laajasti hyväksytyksi. Perimmiltään se kertoo siitä, että meissä suomalaisissa on kehittymässä myös vahva eurooppalainen identiteetti. Koemme, että oma kohtalomme on sidoksissa muiden Unioni-maiden menestykseen ja kohtaloon.

Natoon ei voida mennä mitään salatietä tai huomaamatta. Myös mahdollisella Nato-jäsenyydellä tulee olla kansan tuki.

Nato-jäsenyyttä koskevat päätökset tuleekin tehdä joko avoimen eduskuntavaalikeskustelun tai kansanäänestyksen kautta. Joko jäsenyyttä kannattavat puolueet hakevat jäsenyyteen valtakirjan kansalta eduskuntavaalien kautta tai jäsenyysvaihtoehdon tullessa esille kesken eduskuntavaalikautta valtakirja haetaan kansanäänestyksellä.

Nato-jäsenyyttä koskevalla päätöksellä ei ole mitään erityistä kiirettä - arviointiin ja mielipiteiden kehittymiseen on aikaa. Naton oman luonteen muutoksen seuranta on sekin päätökseen vaikuttava tekijä. Voi hyvin olla, että nyt valitsemamme turvallisuuspoliittinen toimintalinja - joka sisältää kehittyvän eurooppalaisen puolustus- ja turvallisuusyhteistyön - osoittautuu kestäväksi vaihtoehdoksi pidempäänkin.

Arvoisat kuulijat,

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa kehittämisen rinnalla ja osin siihen liittyen Euroopan unionin on oltava aloitteellinen ja eteenpäin katsova toimija globaalitalouden haasteisiin vastaamisessa. Näihin haasteisiin vastaamisessa unionin jäsenmaiden painotuksissa on sävyeroja. Pelkistäen jotkut haluavat edelleen suojella sisämarkkinoita ulkoiselta kilpailulta ja toiset katsovat ajan olevan kypsä markkinoiden avaamiselle myös uusilla aloilla. Erityisen haastavaksi meneillään olevat neuvottelut maailmankaupan edelleen vapauttamisesta muodostuvat niihin sisältyvän kehitysulottuvuuden takia. Kehitysmaat tarvitsevat toisaalta parempaa pääsyä maailmanmarkkinoille ja toisaalta tehokkaita mahdollisuuksia suojella omaa vielä orastavaa tuotantoaan.

Talouden globalisoituminen perustuu lähinnä kolmeen muutosprosessiin; Kansainvälisen kaupan ja investointien vapautumiseen, tuotannon kansainvälistymiseen ja verkostoitumiseen, jolloin yritysten sisäinen kauppa muuttuu "kansainväliseksi" kaupaksi ja uusien merkittävien kasvavien talouksien, kuten Kiinan ja Intian integroituminen maailmanlaajuiseen markkinatalouteen.

Muutokset ovat vaikuttaneet merkittävästi kauppapolitiikan sisältöön. Markkinoillepääsyn ohella kilpaillaan enenevässä määrin myös investoinneista. Avoimemmassa maailmantaloudessa valtioiden väliset yhteiskunnalliset erot muodostuvat keskeisiksi investointeja ohjaavaksi tekijäksi. Samalla myös monet ideologiset ja arvopohjaiset kysymykset kuten sosiaaliturva tai lapsityövoiman käyttö nivoutuvat kauppapolitiikkaan entistä läheisemmin.

Rakenteellisten muutosten kautta perinteisiin teollisuusmaihin kohdistuu kasvavaa kilpailua kehittyviltä markkinoilta, esimerkiksi Aasiasta. Kiristynyt kilpailu lisää kauppapoliittisten kiistojen määrää ja luo painetta protektionismiin. Erityisen haastavaa rakennemuutoksen hallinnan kannalta on, että teollisen tuotannon rinnalla myös palvelut ja teollisen tuotannon tukitoimet ulkoistetaan maailmalle.

Suomen kannalta on oleellista tukea kansainvälisiä järjestelyjä, jotka mahdollistavat pohjoismaisen hyvinvointimallin ja avoimen kauppa- ja investointiympäristön säilyttämisen. Käytännössä tämä edellyttää yhteisten sääntöjen jatkuvaa kehittämistä. Samalla on pyrittävä muokkaamaan toimintaympäristöä suuntaan, joka vahvistaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Pääsääntöisesti nämä tavoitteet tukevat toisiaan: yritystemme etu on avoin, ennustettava ja toimijoiden tasapuoliseen kohteluun pohjautuva kansainvälinen talous.

Päämäärien saavuttamisessa WTO-järjestelmällä on keskeinen rooli. Jo nykyisessä muodossaan monenkeskisellä kauppajärjestelmällä on merkittävä ongelmia ehkäisevä ja kansainvälisen toimintaympäristön ennustettavuutta lisäävä arvo. Käynnissä olevissa Dohan kierroksen neuvotteluissa voidaan saavuttaa uusia parannuksia markkinoiden avoimuuteen sekä kehittää järjestelmän toimintaa. Kehittyvien maiden kuten Venäjän saaminen WTO:n jäseneksi on niin ikään Suomen kannalta tärkeää.

WTO-järjestelmällä on kuitenkin rajoitteensa. Monet globaalitalouden uusista ongelmista eivät ole ratkaistavissa perinteisen liberalisoinnin kautta, vaan ne edellyttävät kansallisten toimien aktiivista koordinointia. Tämä on usein helpompaa esimerkiksi alueellisten tai kahdenvälisten järjestelyjen, sektorikohtaisen yhteistyön, vapaaehtoisten normistojen tai erilaisten yksityisen sektorin mekanismien avulla. Unohtaa ei sovi myöskään muiden kansainvälisten järjestöjen kuten ILO:n toimintaa työelämän sääntelyssä. Suomen näkökulmasta on tärkeää osallistua aktiivisesti näihin prosesseihin.

Suomen tavoitteena on kaupan edelleen vapauttaminen mutta samalla vaalia pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Pyrimme tukemaan kehittyviä maita luomaan työolot ja sosiaaliturvan, jotka paremmin vastaisivat eurooppalaista tasoa. Keskeinen rooli tässä työssä on ammattiyhdistysliikkeellä niin meillä kotimaassa kuin muualla.

Arvoisat kuulijat

Linjamme on edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta, samalla kantaen vastuuta maailmanlaajuisen kehityksen suunnasta. Euroopan unionista on muodostunut ulkopolitiikkamme keskiö. Unionin puitteissa osallistumme aktiivisesti sen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja erityisesti kriisinhallinnan kehittämiseen. Painotamme kahdenvälisiä suhteitamme lähinaapureihin, Venäjään niiden joukossa. Pyrimme luomaan aitoa kumppanuutta Unionin ja Venäjän välille. Pidämme erityisessä arvossa transatlanttista yhteistyötä. Tuemme YK:n, Etyjin ja muiden merkittävien kansainvälisten järjestöjen vahvistamista. Kauppapolitiikassa kannatamme markkinoiden edelleen vapautumista, työolojen maailmanlaajuista kohenemista ja uusien kehittyvien talouksien mukaantuloa maailman kauppajärjestöön.