Contacts

Paasikivi-Seura ry.
Paasikivi-Samfundet rf.
Paasikivi Society

Arkadiankatu 23 B (5 krs.)
FI-00100 Helsinki
FINLAND

tel. +358 50 599 3252
Office hours 10:00-13:00

etunimi.sukunimi(@)
paasikivi-seura.fi

3.9.2007 Christoffer Taxell, ministeri: Onko pohjoismaisella yhteistyöllä roolia globalisaation aikakautena?

Ministeri Christoffer Taxell
Onko pohjoismaisella yhteistyöllä roolia globalisaation aikakautena?
UKK-luento 3.9.2007

Vuonna 1990 osallistuin viimeisen kerran Pohjoismaiden neuvoston istuntoon, joka sillä kertaa pidettiin Reykjavikissa. Täysistunnossa pitämässäni puheessa viittasin ensimmäiseen osallistumiseeni - tosin nuorisoedustajana - PN:n istuntoon kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, myös silloin Reykjavikissa. Muistutin kuulijoitani siitä että vuonna 1970 kunnianhimoinen, laajakantoinen ja uutta luova Nordek-hanke oli kaatunut. Sen jälkeen, totesin, kaikki muutkin suuret yhteispohjoismaiset hankkeet ovat kaatuneet. Mainitsin muun muuassa yhteispohjoismaisen TV-satelliittihankkeen Nordsat.

Tarkoituksenani ei ole esittää arviota Nordekista, sen kaatumisesta eikä kaatumiseen johtaneista syistä. Siihen minulla ei ole edellytyksiä, ainakaan ei mitään uutta tietoa. Totean vain että tuoreessa Helsingin Yliopiston valtiotieteellsessä tiedekunnassa esittämässään väitöskirjassa "NORDEK: A Plan for Increased Nordic Economic Cooperation and Integration 1968-1970", ymmärtääkseni tanskalainen, Lasse Sonne esittää että syy sopimuksen hylkäämiselle oli Suomen sisäpoliittisessa valtataistelussa. Kirjasta julkaistun yhteenvedon mukaan hän toteaa että "sisäpoliittinen valta koettiin lopulta tärkeämmäksi asiaksi kuin talouskasvu tai sosiaalinen hyvinvointi, joita NORDEK:n uskottiin synnyttävän Suomessa". Selitykseksi Sonne tarjoaa, jo tavanomaiseksi käyneen syyn, presidenttipelin.

En ole huomannut väitöskirjasta tai sen, mielestäni, huomiota herättävästä teoriasta juurikaan syntyneen keskustelua. - Kun väitöskirja esitettiin se mainittiin Turuns Sanomissa ja myöhemmin Helsingin Sanomissa. Tämän päivän Turun Sanomissa onmyös asiaa koskeva artikkeli. Siinä Sonne kertoo Suomen pääneuvotteiljan Erik Törnqvistin haastattelussa ennen kuolemaansa mm sanoneen että Mauno Koivisto ei osannut ruotsia. Ainakaan tämä väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Nordek on mainitsemisen arvoinen koska hanke korostaa pohjoismaisen institutionaalisen yhteistyön alkuvuosien suurta dynamiikkaa. Pohjoismainen yhteistyö loi jo 1950-luvulla passivapaan vyöhykkeen ja yhteiset työmarkkinat. Nämä olivat myös kansainvälisessä vertailussa osoitus rohkeasta ja uutta luovasta yhteistyöpolitiikasta. Vastaavia esimerkkejä ei siihen aikaan muualta juuri löytynyt. Tätä yhteistyötä Nordek olisi osaltaan syventänyt ja laajentanut sekä antanut sille vahvat, nimenomaan institutionaaliset puitteet. Pohjoismaat olisivat monella tavalla kulkeneet kehityksen kärjessä.

Nordekista ei kuitenkaan tullut mitään, eikä jossitteluun ole, ainakaan tässä yhteydessä, mitään syytä. Usein on esitetty että Nordekin yhteistyö-suunnitelmat melkoiselta osin realisoituivat myös ilman kunnianhimoisia pohjoismaisia puitteita, joskin hitaammin ja ainakin alkuun suppeammassa muodossa kuin mihin tähdättiin. Kaikki ne jotka Suomen puolella olivat hankkeessa mukana eivät ole yhtyneet tähän arvioon.

Vain muutama vuosi PN-istunnossa käyttämäni kriittisen puheenvuoron jälkeen kaikki pohjoismaat olivat jo mukana paljon laajemmassa yhteistyökuviossa, sekä siihen osallistuvien maiden että sen sisällön suhteen. ETA, Euroopan Talousalue, syntyi. Suomen kannalta sen merkitys kuitenkin supistui hyvin nopeasti, Suomen ja Ruotsin liittyessä jo vuoden 1995 alusta EU:n jäseniksi, miksi Tanska oli tullut jo muutama vuosi Nordekin kaatumisen jälkeen.

Tiedämme että pohjoismaisten EU-jäsenten suhteissa eurooppalaiseen yhteistyöhön on melkoisia eroja. Keskeinen ero liittyy valuuttaunioniin, johon Suomi ainoana pohjoismaana viisaasti on liittynyt. Ruotsin ja Tanskan kansalaiset ja yritykset eivät sen sijaan saa nauttia yhteisen valuutan tuomista suurista, jo käytännön eduista. - Mutta meitä kaikkia pohjoismaita sitovat Euroopan Unionin monet muut eritasoiset päätökset ja suositukset, paitsi suuurissa kysymyksissä myös hämmästyttävän monessa pienessä asiassa.

Paasikivi-Seura on aina kiinnittänyt paljon huomiota turvallisuuspolitiikkaan - kuten myös tämän päivän syntymäpäiväsankari teki. Vaikka pohjoismaiden välillä tässä suhteessa edelleen on huomattavia eroja, en tässä puheenvuorossani puutu tähän teemaan. Tavallisen lehdenlukijan - minä ainakin tässä suhteessa iteseäni pidän - näkökulmasta on jonkin verran yllättävää että turvallisuus- ja sotilaspoliittista keskustelua Suomessa usein käydään kiinnittämättä juuri lainkaan huomiota muualla Euroopassa viimeisten kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden aikana tapahtuneisiin suurin muutoksiin. Joskus jopa näyttää siltä ettei muisteta että Suomi ja Ruotsi muodostavat suhteissaan Natoon EU-maiden joukossa poikkeuksen. Myös turvallisuuspolitiikassa - ja erityisesti juuri siinä - maailma ja Eurooppa on muuttunut Nordek-keskustelun ajoilta.

Suomen EU-jäsenyys on suhteellisen lyhyessä ajassa muodostunut vakiintuneeksi osaksi Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan arkea, jopa niin että Suomi jo nyt luetaan ns vanhojen EU-maiden joukkoon. Samanaikaisesti globalisaatiokehitys on kiihtynyt, erityisesti taloudellisessa mielessä. Sen vaikutukset näkyvät yhä selvemmin suomalaisten jokapäiväisessä elämässä. Yhä suurempi osa suomalaisten yritysten toiminnasta tapahtuu - suoraan tai epäsuorasti - paitsi Suomen rajojen, myös Euroopan ulkopuolella. Yritykset sijoittuvat sinne missä toiminta kaikki seikat huomoiden on edullisinta - ja missä markkinat ovat. Se on myös suomalaisten yritysten kannalta menestymisen edellytys.

Aina ei tunnisteta tai tunnusteta että globalisaatio on paitsi suomalaisen hyvinvoinnin, myös suomalaisten hyvinvointipalvelujen tärkeä, jopa välttämätön edellytys, ei suinkaan sen uhka. Vain menestyvät yritykset pystyvät luomaan kasvua ja antamaan työtä. Ainoastaan silloin voidaan rakentaa vaurautta ja turvata hyvinvointi. Niin haasteellinen kuin globalisaatiokehitys onkin, on todettava että Suomi on pärjännyt hyvin. Kuulumme kiistämättä globalisaation voittajiin.

Elämme siis aikaa jolloin rajat ovat, elleivät poistuneet, yhä enemmän menettämässä merkitystään. Tieto siirtyy hetkessä maailmankolkasta toiseen, pääomaa liikkuu laajudessa ja vauhdilla jota ei ole koskaan aikaisemmin nähty, työvoimaa siirtyy rajojen yli. Kaukaisessa Islannissa on tuhansia kiinalaisia töissä.

Samalla ei voi koskaan riittävästi korostaa että tulevaisuuden suurin haaste, kasvavat ympäristöongelmat, ei myöskään tunne minkäänlaisia rajoja. Globaalit säännöt, kansalliset ratkaisut ja paikallinen vastuunotto ovat välttämättömyys.

Onko tällaisessa kehityksessä pohjoismaisella yhteistyöllä mitään roolia?
Kysymys on, paitsi tärkeä, myös ajankohtainen.

Kokoontuessaan tämän vuoden kesäkuussa Punkaharjulla pohjoismaiset pääministerit, joiden varaan yhä suurempi osuus pohjoismaisesta poliittisesta yhteistyöstä nykyisin rakentuu, julkistivat ohjelman otsikolla "Mahdollisuuksien Pohjoismaat - vastaus globalisaation haasteisiin". Asia on siis nostettu pöydälle. - Palaan joihinkin pääministerien asiakirjaan sisältyviin ajatuksiin vähän myöhemmin.

Tilintarkastuksesta on tuttu periaate "Substance over form", suomeksi tulkittuna lähinnä "sisäältö on muotoa tärkeämpi". Tämä on hyvä periaate sovellettavaksi lähes kaikessa inhimillisessä toiminnassa, myös kansainvälisissä suhteissa.

Pohjoismaiden neuvoston - ja myöhemmin ministerineuvoston - perustamisella luotiin aikanaan pohjoismaiselle yhteistyölle puitteet, muoto. Institutionaaliset kysymykset muodostivat pitkään yhteistyön tärkeän osan. EU-jäsenyys merkitsee siihen kuuluvien pohjoismaiden osalta että ei ole mahdollista tai mielekästä luoda, uusia, päätöksentekoon liittyviä rakenteita. Kansallinen, parlamentarismiin perustuva, päätöksenteko ja EU:n varsin raskas koneisto ja päätöksentekojärjestelmä työllistävät päätöksentekijöitä ja virkakuntaa enemmän kuin riittävästi. Tämän myötä pohjoismaiden instituutioiden rooli muuttuu.

Jos ja kun kansalliset parlamentit ja EU jo nyt päättävät lähes kaikesta, onko tilaa pohjoismaiselle yhteistyölle? Ja mitä tärkeämpää: löytyykö substanssia - löytyykö tilaa pohjoismaiselle substanssille? Onko pohjoismaisessa yhteistyössä enää järkevää sisältöä?

Vuosien kuluessa pohjoismaisen yhteistyön sisältö on vahvassa eurooppalaisessa kehityksessä monella tavalla muuttunut - eräillä sektoreilla jopa vahvistunut, asia joka usein on jäänyt huomaamatta. Tämä toteamus koskee ehkä ensisijaisesti aloja jotka ovat poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Ei liene väärin sanoa että markkinat ovat myös pohjoismaisen kehityksen osalta kulkeneet poliittisen päätöksenteon edellä.

Tänään on enemmän pohjoismaiden rajojen yli toimivia ja omistettuja yrityksiä kuin koskaan aikaisemmin. Muutos on ollut todella nopea. Vielä 1980-luvulla suomalaisen yrityksen piti saada Ruotsin hallituksen suostumus jos hankki ruotsalaisen yrityksen omistuukseensa. Lupa ei suinkaan ollut automaattinen - ja sen saaminen saattoi kestää kuukausia. Vastaavanlainen oli tilanne jos ruotsalainen suunnitteli yritysostoa Suomessa. Vielä 1980-luvulla yritys, jonka omistuksesta yli 20 prosenttia oli ulkomaisessa omistuksessa oli ns vaarallinen yritys, joka ei ilman valtioneuvoston lupaa saanut omistaa kiinteää omaisuutta Suomessa.

20 prosentin rajan nostaminen aiheutti osin kiivasta keskustelua, eikä sittemmin toteutettu, 40 prosentin raja koskenut äänivaltaa! ETA sopimuksen myötä rajat avautuivat myös tässä suhteessa.

Tämän päivän EU:ssa yritysostot rajojen yli ovat arkea. Useat perinteiset ruotsalaiset yritykset ovat siirtyneet suomalaiseen omistukseen - ja päinvastoin. Suomeen on tehnyt maihinnousun usea pohjoismainen vähittäiskaupan yritys, jonka liikkeet ovat osa katukuvaa monessa Suomen kaupungeista. Suurin osa suomalaisesta pankkitoiminnassa on pohjoismaiden pankkien käsissä. Pienimmästä pohjoismaasta tulevilla islantilaisilla on Suomessa vahva omistusasema sekä rahoitusalan yrityksissä että muutamassa merkittävässä suomalaisessa pörssiyhtiössä. Norjalaiset omistavat tänä päivänä perinteiset suomalaiset telekat. Sokerituotanto on tanskalaisissa käsissä, kuten muuten myös entinen valtion omistama Postipankki. - Toinen asia on että enää ei ole aivan helppo määritellä mikä on suomalainen tai pohjoismainen yritys. Surimmissa suomalaisissa pörssiyhtiöissä reippaasti yli puolet omistuksesta on ulkomaisissa käsissä.

Ja vielä: Tänään meillä on yhteispohjoismainen pörssi ja myös pohjoismainen pörssilista. Kuvaavaa tälle päivälle muuten on että pörssien emoyhtiöstä OMX:sta on meneillään kiivas tarjouskilpailu, jonka osapuolet ovat amerikkalainen Nasdaq ja Dubain pörssi. Globaalitaloudessa omistuksella ei ole rajoja!

Mutta kehitys ei kulje pelkästään integraation suuntaan.

Kaikissa pohjoismaissa tuli 1970- ja 1980 lukujen vaihteessa voimaan uudet, yhteispohjoismaiseen valmisteluun pohjautuneet, merkittäviltä osiltaan identtiset osakeyhtiölait. Edellä kertomani pohjoismaisia yhtiöitä koskevan kehityksen valossa on vähintäänkin hämmästyttävää että viime vuonna Ruotsissa ja Suomessa voimaan tulleet uudet osakeyhtiölait aikaisemmasta poiketen perustuvat erilliseen valmisteluun.

Esimerkkinä siitä mihin tämä on johtanut mainittakoon että Suomen uudessa laissa on noin kolmesataa pykälää, Ruotsin vastaavassa kahdeksansataa. Valittua valmistelulinjaa on perusteltu sillä että EU:n linjaukset ovat pohjoismaisia tärkeämpiä. Vaikka näin olisikin se ei selitä minkä vuoksi valmistelua ei olisi voitu tehdä yhteistyössä. Päinvastoin juuri EU-kytkentä puhuisi samansuuntaisen tai samanaikaisen valmistelun puolesta.

Syy valittuun linjaan on oman arvioni yksinkertainen: yhteinen poliittinen tahto puuttui!

Sen sijaan Suomen ja Ruotsin elinkeinoelämän järjestöt ovat käynnistäneet yhteispohjoismaista ns hyvää hallintotapaa koskevaan itsessääntelyyn perustuvaan yhteiseen suositukseen tähtäävän selvitystyön. Tämä ei yhtiöiden näkökulmasta ole ristiriidassa niiden globaalin toiminnan eikä useimmiten hyvin kansainvälisen omistusrakenteen kanssa. Kyse on siitä että osakkeiden markkinapaikka on yhteinen ja omistusta ja osekemarkkinoita säätelevä lainsäädäntö kaikesta huolimatta varsin samankaltainen. - Markkinat näyttävät tässäkin suhteessa kulkevan poliittisen päätöksenteon edellä.

Nimenomaan tästä onkin mielestäni viime kädessä kysymys: löytyykö jatkossa poliittista tahtoa harjoittaa pohjoismaista yhteistyötä? Vaikka henkilökohtaisesti pidän, jo ideologisista syistä, pohjoismaista yhteistyötä arvossa, en todellakaan usko että yleismyönteinen suhtautuminen riittäisi yhteistyön perustaksi. Toimiva yhteistyö edellyttää aina ja kaikkialla yhteisiä intressejä, konkreettista yhteistä hyötyä.

Asian voisi ilmaista näin: Pohjoismaisen yhteistyön tulee koskea asioita joita voidaan tehokkaammin edistää yhteistyössä pohjoismaiden välillä kuin kansallisin keinoin ja joiden osalta EU:n päätöksentekojärjestelmä on liian hajanainen tai hidas. Pohjoismaisen yhteistyön tavoitteena voi niinikään olla vaikuttaminen EU-tasoisiin päätöksiin tai globaaliin kehitykseen.

Mainitsemassani Punkaharju-kokouksessa pohjoismaiset pääministerit ilmoittivat haluavansa hyödyntää näitä "globalisaation Pohjoismaille tuomia mahdollisuuksia ja vastata haasteisiin kehittämällä edelleen pohjoismaista mallia, johon olennaisesti kuuluvat kansalaisten hyvinvointi tulevaisuudessa, yritysten kilpailukyky, työllisyys ja talouskasvu sekä yhteinen kulttuuri ja panostus kestävään kehitykseen." - Ymmärtääkseni pääministerin kannanotto perustuu keskeisiltä osin pohjoismaiden ministerineuvoston suhteellisen tuoreen pääsihteerin Halldor Asgrimssonin toimittamaan asiakirjaan.

Asgrimssonin raportti luettelee pohjoismaiselle yhteistyölle seuraavat osa-alueet:

Klimat, miljö och energi
Kunskap och innovation
Undanröjande av gränshinder
Profilering av Norden

Pääministerit ovat mielestäni enemmän kuin oikeassa korostaessaan, rakenteiden ja eri tasoisten säädösten sijasta, konkreettisen yhteistyön merkitystä ja osoittamalla tiettyjä keskeisiä yhteistyökohteita. Edellä viittasin esimerkinomaisesti lainsäädäntöön. Pohjoismaisella lainsäädäntöyhteistyöllä on perinteitä jo autonomian ajoilta ja olen itse sen lämmin kannattaja. Siitä huolimatta uskon että pohjoismaisen poliittisen yhteistyön suurin haaste yhä enemmän on pystyä etenemään konkreettisissa henkkeissa.

Hyvätkään konkreettisia asioita koskevat päätökset eivät yksin riitä. Päätöksistä pitää pystyä sujuvasti ja ripeästi siirtymään täytäntöönpanoon. Kansainvälisen yhteistyön heikko piirre yleensä on että se melkein säännönmukaisesti noudattaa hitaimman osapuolen tahtia. Jotta saisimme pohjoismaisesta yhteistyöstä nykyistä tehokkaamman ja toimivamman keinon edistää muutosta, on löydettävä aikaisempaa tehokkaampia keinoja panostaa täytäntöönpanoon ja täytäntöönpanon tahtiin.

Pääministerit keskustelivat Punkaharjulla ehdotukesta, joka koskee vuosittaisen pohjoismaisen foorumin järjestämistä vuodesta 2008 alkaen. "Foorumin tavoitteena on etsiä yhteisiä vastauksia globalisaation haasteisiin ja siihen osallistuisivat Pohjoismaiden pääministerit yhdessä elinkeinoelämän, tutkimuksen, politiikan ja kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa." Lopullista kantaa asiaan ei otettu.

Itse suhtautuisin varovaisesti uusien keskustelufoorumien perustamiseen. Niiden kontribuutio pohjoismaiseen arkeen saattaa jäädä vähäiseksi. Politiikassa ja bisneksessä on yhteisenä piirteenä se että tulokset ratkaisevat. Tämä ei saa myöskään pohjoismaisessa yhteistyössä unohtua!

Merkillepantavaa on että ympäristökysymyksillä on pääministereiden kannanotossa keskeinen sija: "Pohjoismaiden on oltava edelläkävijäalue kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Pohjoismailla on huippuosaamista mm. ympäristönsuojelun, energiatehokkuuden, uusiutuvan energian ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisen aloilla. Siksi maat haluavat yhdessä panostaa entistä enemmän teknologian tuomien mahdollisuuksien arviointiin sekä tiiviimmän pohjoismaisen yhteistyön kannalta merkityksellisempien teknologioiden tunnistamiseen."

Mielenkiintoista on todeta että kannanotossa korostetaan panostuksia "edellä mainittujen vahvuuksien globaaliin yhteismarkkinointiin." - Karrikoiden voisi sanoa että teknologian ilosanomaa on tarkoitus levittää ja osaamista myydä.

Kaikesta päätellen on tarkoitus levittää myös ns pohjoismaista mallia, johon siis arvioidaan olennaisesti kuuluvan "kansalaisten hyvinvointi tulevaisuudessa, yritysten kilpailukyky, työllisyys ja talouskasvu sekä yhteinen kulttuuri ja panostus kestävään kehitykseen."

Itse en mielelläni käytä sanontaa "pohjoismaista mallia", vaikka yhteiskunta-järjestelmissämme onkin paljon yhteistä - ja paljon hyvää. Pohjoismaisesta mallista puhumiseen liittyy nimittäin riski että pohjoismaiden välillä löytyvät erot ja ongelmat - sellaisiahan myös löytyy - unohtuvat. Vaarana mallista puhumisessa on myös ja taas kerran että muoto alkaa muodostua sisältöä tärkeämmäksi.

Kuitenkaan ei käy kieltäminen että käsite pohjoismainen malli on viime vusoina saanut yhä enemmän huomiota myös pohjoismaiden ulkopuolella.

Alkuvuonna Dagens Nyheter´issä julkaisemassaan artikkelissa kolmen ruotsalaisen tutkimuslaitoksen kolme johtavaa edustajaa vertailee eri maiden sijoituksia erilaisissa indekseissä, jotka liittyvät maiden kehitykseen eri aloilla. Pohjoismaat ovat tässä vertailussa vallanneet kaikki kärkisijat, Ruotsin - luonnollisesti! - ollessa näiden kärjessä. Kirjoittajat viittaavat kansainvälisesti, ja myös Suomessa, tunnettuun sosioloogiin Manuel Castells´iin, joka on kutsunut pohjoismaat "globaalin yhteiskunnan kansallispuistoon."

Tästä "kansallispuistosta" he kirjoittavat: "Där kunde man besöka och titta in i samhällen som faktiskt är som det kunde vara överallt - åtminstone i teorin: hygglig balans mellan tillväxt och social trygghet, mellan ekonomi och miljö, transparenta maktsstrukturer, mänskliga rättigheter och individens integritet. Här finns det fria ordet, hygglig respekt för politiken och dess utövare och ingen korruption. Här finns västvärldens högsta sysselsättningsgrad."

Kirjoittajat toteavat, mielestäni aivan oikein, että pohjoismaat ovat tämän päivän voittajia, mutta he kysyvät, aiheellisesti, samalla onko tämä pysyvä olotila. Samalla kuin he varoittavat kotimaataan kopioimasta muita, he sanovat että "vi måste finna vår framtida väg i samtal både med den miljon som flyttat hit och i nära idéutbyte med de många länder vi har att lära av av - och som kan ha att lära av oss."

Ideaalisessa maailmassa voimme sekä kansainvälisessä että pohjoismaisessa yhteistyössä oppia toinen toiselta. Tämä näkökohta jää usein vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi Tanska tarjoaa tänään meille suomalaislle kokemuksia ja ideoita, paitsi sosiaaliturvan ja työllisyyden ja niiden yhteensovittamisen suhteen, myös yliopistolaitoksen uudistamisesta, meilläkin taas kerran ajankohtainen aihe.

Puhumattakaan siitä että meillä Suomessa on paljon opittavaa suhtautumisesta maahanmuuttoon, naapurimailtamme ja muualta. Eri puolilta löytyy runsaasti sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia. Siitä ei kuitenkaan ole epäilystäkään että maahanmuutto myös Suomeen kasvaa, ja sen tulee kasvaa jotta pystyisimme ylläpitämään hyvinvointimme.

Muuttuvassa maailmassa myöskään pohjoismaat eivät muodosta saarta tai linnaketta, eivätkä saa muodostua sellaiseksi.
Baltian maiden mukaantulo yhteistyöhön usealla alalla on myönteistä. Monessa asiassa pohjoismaisen intressin ajaminen edellyttää vielä paljon laajempaa yhteistyötä. Itämeren suojelu on tästä ehkä paras - tai huonoin esimerkki. Myöhään Itämeren valtiot - ja niiden kansalaiset - ovat heränneet huomaamaan miten katastrofaalinen tilanne on, vaikka yhteistyö tällä sektorilla käynnistyi jo paljon ennen muurien kaatumista. Sitä ei kuitenkaan silloin leimannut se avoimuus ja vilpitön pyrkimys saavuttaa todellisia tuloksia, mikä on nimenomaan todellisten tulosten saavuttamisen edellytys. - Kysyä voi, ovatko asenteet tänään muuttuneet rittävästi?

Toimimalla - ensisijaisesti yhdessä - kansainvälisen yhteistyön tehokkaana ytimenä pohjoismaat pystyvät eri konstellaatioissa edistämään hyviä tavoitteita - mm niitä jotka pääministerit kirjasivat Punkaharjulla.

Onko pohjoismaisella yhteistyöllä roolia globalisaation aikakautena?

Vastaukseni liittyy poliittiseen päätöksentekoon, markkinat kuin kulkevat kuin karavaani.

Olen edellä hajahuomioita esittämällä yrittänyt vastata otsikon kysymykseen toteamalla että maittemme poliittinen johto on mielestäni pohjoismaisen yhteistyön asiasisällön suhteen oikealla hehtaarilla, korostamalla konkreettisten toimien ensisijaisuutta sekä kiinnittämällä huomiota joustavuuden tarpeeseen sekä yhteistyön muodon, sisällön että siihen osallistuvien osapuolten suhteen.

"Politik är att vilja" sanoi Olof Palme. Pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus riippuu poliittisesta tahtoa. Löytyykö sellaista tahtoa? Politiikkojen tehtävä on vastata siihen - teoin enemmän kuin sanoin.

Tekemistä siis löytyy, siitä ei ole epäilystäkään. Globalisaation aikakautena pienet maat tarvitsevat yhteistyötä - enemmän kuin koskaan. Se on myös pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuus - ja suuri haaste.