Contacts

Paasikivi-Seura ry.
Paasikivi-Samfundet rf.
Paasikivi Society

Kruunuvuorenkatu 4 (2 krs.)
FI-00160 Helsinki
FINLAND

tel. +358 50 599 3252
Office hours 10:00-13:00

etunimi.sukunimi(@)
paasikivi-seura.fi

Puolustusministeri Jyri Häkämies
Suomen turvallisuusympäristö ja sen muutokset
31.1.2008

Arvoisa Herra Puheenjohtaja, Kunnioitetut Paasikiviseuran jäsenet,
Hyvät Naiset ja Herrat

Suomessa käydään parhaillaan vilkasta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua. Hyvä niin, koska valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on parhaillaan valmisteltavana. Se tulee laajempaan keskusteluun ja mm. eduskunnan käsittelyyn tämän vuoden aikana. Selonteossa määritellään yksityiskohtaisesti kansallisen turvallisuutemme ja maanpuolustuksen kehittämisen lähtökohdat ja tavoitteet. Siinä tullaan myös arvioimaan yksityiskohtaisesti maamme ulkoisen turvallisuusympäristön kehitys.

Suomessa turvallisuuspoliittinen keskustelu on haastavaa. Näin on ensiksikin siksi, että totutusta poikkeavat puheenvuorot leimataan herkästi konsensus -veneen keinutteluksi. Samat henkilöt, jotka peräänkuuluttavat talouspolitiikassa vaihtoehtoja, arvostelevat uusia avauksia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Toiseksi sinänsä arvokas konsensus -periaate, pyrkimys yksimielisyyteen, halutaan ulottaa jo keskusteluvaiheeseen, mikä minun mielestäni on kohtuuton vaatimus. Kyllä keskustelussa saa ja pitää olla vivahteita ilman pelkoa siitä, ettei päätöksissä päästä yksituumaisuuteen. Aina on kuitenkin päästy ratkaisuun ja niin päästään vastakin.

Erinomaisen tärkeä tavoite on viedä nyt käytävä keskustelu kansalaisten tasolle. Kansalaisilla on oikeus tietää eri vaihtoehtojen merkitys ja vaikutukset Suomen turvallisuudelle ja osallistua keskusteluun. Tapoja tähän osallistumiseen on mietittävä yhdessä.

Paasikivi-seura on yksi niistä paikoista, missä tätä keskustelua voidaan käydä. Sillä onkin kunniakas historia ulkopolitiikan tutkimuksen ja kansalaiskeskustelun foorumina. Tälle työlle on tilausta myös tulevaisuudessa.

Tuleva selonteko ponnistaa luonnollisesti ulkoisen toimintaympäristömme analyysistä. Siitä johdetaan keskeiset linjauksemme ja puolustuksen ratkaisut.

Viime vuosikymmenellä alkoi Euroopassa kylmän sodan päätyttyä myönteinen poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys. Siihen vaikuttivat suurvaltablokkien katoaminen sekä Euroopan unionin ja Naton laajentuminen. Tämä kehitys on heijastunut myös Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen. Kylmän sodan vastakkainasettelusta siirryttiin tilanteeseen, jossa toimii rinnakkain koko joukko erilaisia yhteistyöjärjestöjä. Euroopan Unionin ja Naton läsnäolo alueella on tosiseikka, jota ei enää voi jättää huomiotta. Niiden suhteet Venäjään ovat pääpiirteissään toimivat, vaikka jännitteitäkin löytyy niin kuin taannoinen Viron patsaskiista osoitti. Puolan ja Venäjän väliset suhteet ovat Puolan uuden hallituksen myötä sen sijaan nytkähtämässä myönteiseen suuntaan.

Itämeri ja arktiset alueet jäivät kansainvälisessä politiikassa vähemmälle huomiolle kylmän sodan päätyttyä, mutta parin viime vuoden aikana ne ovat nousseet uudelleen kiinnostuksen kohteiksi. Tälle muutokselle on monia syitä: kärjessä mm. ilmastonmuutos ja energian tuotanto. Arktisella alueella on lisäksi geopoliittista merkitystä pelkästään jo siksi, että pohjoisten merireittien mahdollinen avautuminen on yksi merkittävimmistä liikennestrategisista kysymyksistä maailmassa.

Viime vuonna keskusteltiin siitä, ulottuuko Siperian mannerjalusta Pohjoisnavalle asti ja antaako se näin Venäjälle oikeuden alueen merenpohjan luonnonvaroihin. Kyseisessä mannerjalustassa arvioidaan olevan Lähi-idän jälkeen maailman suurimmat vielä hyödyntämättömät öljy- ja kaasuvarat. Nykyisin arktinen alue vastaa noin kymmenesosasta maailman öljyntuotannosta ja noin neljänneksestä maailman kaasuntuotannosta. Alueen kasvava energiantuotanto siihen liittyvine kuljetuksineen lisää pohjoisten alueiden haavoittuvuutta ja ympäristöriskejä.

Kiinnostus pohjoisten alueiden luonnonvaroihin on lisännyt keskustelua alueen jakolinjoista. Venäjän ja Norjan välinen meriraja alueella on edelleen joiltakin osin sopimatta. Shtokmanovskojen öljy- ja kaasukentällä meren pohjassa on Venäjän puolella suuret luonnonvarat, joiden hyödyntämiseen Norjakin haluaa mukaan.

Hyvät kuulijat!

Itämeren taloudellinen, poliittinen ja strateginen merkitys on kasvanut ja kasvaa edelleen Venäjän Länsi-Eurooppaan suuntautuvan energianviennin myötä. Itämerellä kulkee 15 % maailman meriliikenteestä, vaikka alueella asuu vain murto-osa maailman väestöstä. Venäjä haluaa turvata öljyn ja kaasun häiriöttömän kuljetuksen, mikä on kaikkien - myös Euroopan - intressissä.

Suomen ulkomaankaupan suuri riippuvuus merikuljetuksista säilyy. Suomen viennistä noin 80 % ja tuonnista noin 70 % kuljetetaan meriteitse. Omien kuljetusten varmistamisen lisäksi Suomen on kiinnitettävä huomiota Venäjän kasvavan liikenteen ongelmiin. Venäjän öljynviennistä noin 40 % (toistakymmentä tankkeria vuorokaudessa) ja kaasuputken valmistuttua noin 20 % kaasunviennistä kulkee Itämeren kautta. Öljykuljetusten turvallisuus on siksi akuutti kysymys erityisesti vilkkaasti liikennöidyllä Suomenlahdella. Öljynkuljetuksen aluskanta on kuitenkin uusiutunut viime vuosina kiitettävästi, mikä parantaa turvallisuutta.

Suomi ja Ruotsi vaihtavat nykyisellään meriturvallisuuskuvaa, joka palvelee myös kaupallisen liikenteen turvallisuutta. Jatkossa on entistä perustellumpaa saada tähän kuvan vaihtoon mukaan myös Venäjä ja Viro. Meriturvallisuuskuvan vaihto on hyvä esimerkki siitä, miten puolustushallintojen osaaminen hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Itämeren pohjassa kulkevan Nord Stream -kaasuputken rakentamissuunnitelma on kohdannut vaikeuksia pelättyjen ympäristövaikutustensa vuoksi. Taustalla on varmasti myös poliittisia ja taloudellisia epäluuloja. Suomi ei näe kaasuputkihankkeeseen liittyvän merkittäviä turvallisuuspoliittisia riskejä. Kaasuputken rakentamisen ympäristölliset vaikutukset tulee kuitenkin arvioida perusteellisesti.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella vuonna 1999 käynnistettiin EU:n Pohjoisen ulottuvuuden politiikka. Kaikkia sille asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu, mutta silti voimme olla siihen melko tyytyväisiä. Pohjoisen ulottuvuuden tavoitteena on jatkossakin sosiaalisen hyvinvoinnin, kestävän kehityksen ja yleensä vakauden lisääminen alueella. Kaikkiin näihin haasteisiin halutaan vastata tiiviissä yhteistyössä Venäjän kanssa.

Itämeren alueen uudet haasteet edellyttävät alueellisten yhteistyöjärjestelyn vahvistamista ja niiden sitomista laajempiin eurooppalaisiin prosesseihin. EU:n piirissä onkin aloitettu erityisen Itämeristrategian valmistelu, joka pyritään viimeistelemään vuoden 2009 loppuun mennessä. Tällöin myös energiakysymyksiä voitaisiin käsitellä laajemmilla kansainvälisillä foorumeilla.

Itämeren alueella asuu noin 150 miljoonaa ihmistä ja se on tulevaisuuden kasvualue. EU:n ja Venäjän taloudellinen integraatio etenee energiasektorilla, mutta toivon mukaan tulevaisuudessa vahvasti myös muilla aloilla. Suomen tulee olla aktiivinen hakiessaan kavereita Itämeren poliittisen ja taloudellisen merkityksen vahvistamisessa. EU:n aktiivinen Itämeri -politiikka on myös tasapainottava elementti sen harjoittamalle Välimeri -politiikalle.

Hyvät naiset ja herrat!

Seuraavaksi aion käsitellä tarkemmin Venäjän kehitystä. Maa panostaa kasvavia energiatulojaan myös sotilaalliseen varustautumiseen. Tämän kehityksen olemassaoloa eivät kiistä sen enempää venäläiset kuin kansainväliset tarkkailijatkaan. Venäjän vaurastuminen ja varustautuminen näkyvät kansainvälisen politiikan areenoilla monissa kysymyksissä.

Pohjois-Euroopassa vahvin sotilaallinen läsnäolo on edelleen Venäjällä. On todennäköistä, että se haluaa vahvistaa uutta globaalia rooliaan myös pohjoisilla alueilla. Venäläisten tutkimussukellusveneiden retki Jäämeren pohjaan viime kesänä on esimerkki aktiivisemmasta linjasta intressien turvaamiseksi pohjoisilla alueilla. Nämä intressit ovat taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia. On arvioitu, että Murmanskin alueesta tulee sen suuren strategisen merkityksen lisäksi huomattava öljy- ja kaasuteollisuuden sekä logistiikan solmukohta Pohjois-Venäjälle.

Miten tilanteen muuttuminen sitten näkyy etelämpänä, Itämeren alueella? Onko siitä tulossa uudelleen eri maiden sotilaallisen kiinnostuksen kohde kylmän sodan vuosien tapaan? Yhden lauseen vastaus kysymykseen olisi: Ei, menneisyys ei ole tulossa takaisin, sillä viimeisten vajaan kahden vuosikymmenen aikana moni asia on ehtinyt muuttua. Ensinnäkin suurvallat eivät enää ole vastakkain Itämeren alueella. Toiseksi alueella tehdään laajaa yhteistyötä monilla eri alueilla kaikkien Itämeren maiden kesken. Kolmanneksi alueen maita sitoo Itämeren kasvava taloudellinen merkitys sekä huoli Itämeren tilasta.

Ruotsin tuoreessa turvallisuusselvityksessä (Säkerhet i samverkan) viime joulukuulta korostuvat ilmastonmuutos, kansainvälinen terrorismi, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ja informaatiouhkat. Ruotsiin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa ei lähitulevaisuudessa pidetä todennäköisenä.

Norja ei sulje pois uhkakuvaa, jossa rajallista sotilaallista voimaa käytettäisiin Norjan intressien vastaisesti pohjoisella alueella taloudellisten ja poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Näistä tilanteista Norjan on suoriuduttava yksin, ja se voi odottaa Naton tukea vain siinä tapauksessa että sotilaallisen voiman käyttö laajenee. Pohjois-Norjan sotilaspoliittinen merkitys siis säilyy, mistä syystä puolustusvoimien keskeisiä toimintoja on uudelleensijoitettu pohjoisemmaksi.

Venäjään liittyvät epävarmuudet ovat keskeinen tekijä Baltian maiden puolustussuunnittelussa. Nato-jäsenyys luo kehyksen niiden puolustuksen järjestämiselle, mutta ei muuta sitä tosiseikkaa, että niiden kansallisen puolustuksen taso on edelleen rajallinen. Virolla, Latvialla ja Liettualla ei ole omia torjuntahävittäjiä eikä lähivuosina mahdollisuuksia sellaisia edes hankkia. Maiden ilmatilan koskemattomuuden valvonnasta eli niin sanotusta air-policing -toiminnasta vastaavat vuorollaan eri Nato-maiden ilmavoimat. Näillä näkymin vastuu Baltian ilmatilasta säilyy Nato-liittolaisilla aina vuoteen 2018 asti. Baltian maiden kokemukset pakottavat arvioimaan myös tietojärjestelmähyökkäysten vaikutusta kansalliseen puolustukseen.

Sekä meri- että ilmaliikenne on lisääntynyt Itämeren alueella viime vuosina merkittävästi. Uutisia ilmatilaloukkauksista kuullaan silloin tällöin, viimeksi runsas kuukausi sitten. Niiden merkitystä ei pidä ylikorostaa, sillä viime vuonna niitä tapahtui vain kolme kappaletta, kaksi venäläisten ja yksi ruotsalaisten toimesta. Tapahtunut osoittaa, että Suomella on edelleen riittävä kyky valvoa tehokkaasti alueensa loukkaamattomuutta.

Loukkauksilla on kuitenkin myös poliittinen ulottuvuus. Siksi on hyvä, että Suomi, Venäjä ja Viro ovat käyneet kolmikantaneuvotteluja toimenpiteistä, joilla niiden määrää voidaan vähentää entisestään. Samanlaista kolmikantayhteistyötä Suomenlahdella on harjoitettu myös rajaviranomaisten välillä ja meriliikenteen valvonnassa. Uutiset Suursaareen rakennettavasta uudesta tutka-asemasta myös antavat aiheen olettaa tarkkuuden lisääntyvän Suomenlahden ilmaliikenteessä.

Arvoisat kuulijat,

Pohjoismailla on erilaiset puolustusratkaisut, mutta niillä on paljon yhteisiä intressejä ja samankaltaisia haasteita tulevaisuudessa. Näistä keskeisimpiä on puolustukseen käytettävän rahoituksen riittävyys, kuten Maanpuolustuskurssien avajaisissakin runsas viikko sitten totesin. Pohjoismaisen yhteistyön kautta saattaa löytyä sellaisia yhteistyömuotoja ja hankkeita, jotka tuovat pitkällä tähtäyksellä säästöjä kaikille maille. Hyvä alku tälle yhteistyölle on Ruotsin ja Norjan puolustusvoimien tekemä kartoitus mahdollisista yhteistyökohteista. Siinä tunnistettuja yhteistyöalueita on monia, erityisesti muun muassa koulu¬tuk¬seen ja hankintoihin liittyen. Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, ettei pohjoismainen puolustusyhteistyö ole eikä voi olla vaihtoehto mahdolliselle liittoutumiselle tai kansalli¬sen puolustuksen ylläpidolle.

Arvoisat Paasikiviseuran jäsenet!

Suomen näkökulmasta on tärkeää, etteivät turvallisuuspoliittiset jännitteet kasva lähialueellamme. Suomi toimii tulevinakin vuosina aktiivisesti Pohjois-Euroopan monenkeskisissä yhteistyössä, kuten Itämeren maiden neuvostossa ja Barentsin Euroarktisessa neuvostossa. Verkottuneessa kansainvälisessä järjestelmässä toimii kuitenkin rinnakkain useita eritasoisia ja -sisältöisiä yhteistyöjärjestelyjä. Suomi on tänään ja tulevaisuudessa enemmän kuin halukas olemaan niissä mukana. Suomen tavoitteena on olla aktiivinen vaikuttaja ja tekijä.

Mitä tiiviimmin Euroopan valtiot tekevät yhteistyötä, sitä pienempi on niiden välisten vakavien kriisien mahdollisuus, ja sitä tehokkaammin ne voivat torjua niihin ulkopuolelta kohdistuvia uhkia, olivatpa ne luonteeltaan sotilaallisia tai ei-sotilaallisia.

Kiitän teitä saamastani huomiosta. Olen nyt valmis vastaamaan teillä mahdollisesti oleviin kysymyksiin.